Language:

Ajankohtaista



Saariselän hiihtokeskuksen myyntiprosessi jatkuu

kesäkuuta 12, 2014

Inarin kunta on Saariselkä Oy:n omistajana antanut yhtiölle uudet omistajaohjeet jatkaa Saariselän hiihtokeskuksen myyntiprosessia. Samalla Inarin kunta ja Saariselkä Oy myyjänä ovat tarkistaneet hiihtokeskuksen myyntiehtoja. Uudet myyntiehdot ovat:

 1.       Ski Saariselkä Oy:n koko osakekannan kaupassa kauppahinta on vähintään 700.000 euroa, jonka lisäksi ostajan on asetettava vakuus yhtiön 600 000 euron vieraalle pääomalle tai yhtiön myyntihetkellä olevalle vieraalle pääomalle.

 2.       Suoraa osakekauppaa voi edeltää joko osittainen osakekauppa tai liiketoiminnan vuokraaminen siten, että järjestelyn enimmäiskesto on 4 vuotta, johon mennessä yhtiön omistajanvaihdos tulee lopullisesti toteuttaa.

 3.       Kauppa voidaan toteuttaa myös liiketoimintakauppana, jossa sovitaan yksilöidysti yhtiön aineettomien ja aineellisten hyödykkeiden sekä hiihtokeskusliiketoiminnan kaupasta.

 4.       Liiketoimintakaupassa käteisosuuden tulee sisältää vähintään mm aineettomat oikeudet, vaihto-omaisuuden, vuokraus- ja hiihtokouluvälineet, moottoriajoneuvot sekä tietyt muut koneet ja kalusto. Liiketoimintakaupan yhteydessä voidaan muun siirtyvän omaisuuden osalta sopia suoran kaupan sijaan myös niiden vuokraamisesta ja myöhemmästä lunastuksesta teollistamissopimuksen ehdoin.

 5.       Liiketoiminnan vuokrausvaihtoehdossa ostajalta edellytetään sitoutumista vastata lisäpääomavuokrana Ski Saariselkä Oy:n vieraan pääoman lyhennyksistä ja koroista.

 Kaikissa tilanteissa ostajaehdokkaan tulee esittää tarjouksen yhteydessä sitoumuksetta 5 vuoden suunnitelma hiihtokeskuksen kehittämisestä. Tavoitteena on, että toiminnan jatkaja voi aloittaa hyvissä ajoin ennen uuden hiihtokauden alkamista.

 Saariselkä Oy pyytää nyt kiinnostuneilta 8.8.2014 mennessä kirjallisia ehdotuksia yritysjärjestelyn toteuttamisesta oheiset vähimmäismyyntiehdot huomioiden.

 Lisätiedot: Toimitusjohtaja Janne Seurujärvi p. 050 5122518 tai janne.seurujarvi@inari.fi